Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 Hiukan taiteilija-apurahoista
03.05.2015 18:30 | Markku Laitinen

Blogikirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Vapaavuorossa 22.4.2015.

Törmäsin eräällä taidepalstalla kyseiseen taiteilijaan ja siellä kerrottiin hänen saaneen tälle vuodelle 24 000 € apurahaa.

https://www.google.com/search?q=marjatta+holma&newwindow=1&espv=2&tbm=is...

Törmäsin myös kyseisen taiteilijan teoksista tehtyyn taidearvosteluun, jonka on tehnyt taidekriitikko ja näyttelykuraattori Timo Valjakka. (Ote Taidelehti/HS)

"Näitäkin tarvitaan: maalauksia, jotka eivät esitä mitään ja joiden ainoa aihe on maalaustapahtuma itsessään, paksun tumman maaliaineen levittäminen pitkin kankaan kaksiulotteista pintaa, melkein sen reunasta reunaan. Vain kapea vaalea marginaali, kappale maalauskangasta, kertoo mitä kaikkea on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä maalauksen keskeisestä ja jokaiseen maalaukseen sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että maalaus ei koskaan ole pelkkä kuva. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia maalauksia tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Marjatta Holma tekee tällaisia maalauksia. Hän levittää temperaa ja öljyväriä itsensä kokoisille kankaille ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun ja olemisen muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Holman ruskeanvihreissä maalauksissa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin isot linnut niistä rakentuvat maalaukset nousevat pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottavat kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin maalauksilta, jotka eivät esitä muuta kuin itseään."

Näin ollen mietin että jos ajattelisin kirjoittaa kirjan, mutta minulla ei olisi minkäänlaista tarinallista ideaa mielessäni, enkä oikein osaisi oikeinkirjoitustakaan tehdä ymmärrettävää muotoon, mutta minulla olisikin aivan uudenlainen idea. Ajattelin tehdä kirjani vähän kuten nykykuvataiteilijat tekevät kuvalliset taideteoksensa.

Entäpä jos laittaisin satakunta A-4 arkkia kirjoituspaperia lattialle ja sivelisin ne hitaasti kuivuvalla liimalla, ja sen jälkeen pudottaisin irtokirjaimia arkeille? Mitäpä tuumisi kyseinen Timo Valjakka ja minkälaisen mahdollisen arvostelun hän kirjasta tekisi? Voisiko se mahdollisesti mennä näin?

"Näitäkin tarvitaan: kirjoja, jotka eivät kerro mitään ja joiden ainoa aihe on kirjalllisuustapahtuma itsessään, paksujen tummien kirjaimien levittäminen pitkin paperiarkkien kaksiulotteista pintaa, melkein sen reunasta reunaan. Vain kapea vaalea marginaali, kappale paperia, kertoo mitkä kirjaimet on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä kirjan keskeisestä ja jokaiseen kirjaan sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että kirja ei koskaan ole pelkkä luettava tarina. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia kirjoja tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Kirjailija tekee tällaisia kirjoja. Hän levittää paperiarkit sivelee ne hitaasti kuivuvalla liimalla ja pudottaa irtokirjaimia sattumanvaraisesti niiden päälle ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun ja olemisen muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Kirjailijan irtokirjaimilla tehdyssä kirjassa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin iso lintu siitä rakentuva kirja nousee pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottaa kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin kirjalta, joka ei kerro mitään ja esitä muuta kuin itseään."

Kuulostaisiko arvostelu hassulta ja olisiko kirjan idea täysin naurettava? Kuvataiteessa ne eivät kuitenkaan ole kumpiakaan, vaan niin teokset kuin arvostelukin on alan ammattilaisen tekemiä! Ja ennenkaikkea voisiko kyseisellä kirjan idealla saada 24 000 € apurahaa, tai voisiko sillä voittaa peräti Finlandia palkinnon?


( Päivitetty: 29.06.2015 21:12 )

 - Markku Laitinen


©2019 Taidemaalari markku laitinen - suntuubi.com